lauantai 8. kesäkuuta 2013

...Like Clockwork

Heipat, ei tullut päivitystä eilen, syystä että töiden jälkeen lähdin Kalajoelle. Illalla käytiin poikaystävän kanssa baarissa katsomassa Don Johnson Big Band. Keikka oli huikea! Oltiin ihan 20 sentin päässä kitaristista. Ja täytyy sanoa että bändi on paljon parempi livenä kuin levyllä! Ja se on melekoinen saavutus, ja minusta hyvä asia. Ja Tommin bändi... olin ihan ihastuksissa niihin perkussioihin. Kyseinen orkesteri on mielestäni Suomen kärkikastia!! Suosittelen, vaikka bändistä ei niin paljon tykkäisikään, livenä se on kuin toinen bändi! 

Mutta nyt asiaan, eli tähän : 

Queens of the Stone Agen kauan (6 vuotta!) odotettu uusi levy. Onneksi poikaystävä oli niin innostunut tästä että innostus tarttui minuunki, ja ennakkotilasin kyseisen levyn äxästä.

Paljon jo tiesin tästä levystä etukäteen, sittä QOTSA on julkaissut monia biisejä kuultavaksi. Jo levyn ensimmäinen biisi houkuttelee kuuntelemaan levyä. Biisi on hyvin kiinnostava, ja loistava avausraidaksi.
Musiikkividot ovat pelottavia, mutta levyn teemaan sopivia. 

Kuitenkin levyn toinen biisi, I Sat By The Ocean, alkaa kevyemmällä kitarariffittelyllä hyväksi vastapainoksi tummalle ja synkemmälle avausbiisille. 

Ehdottomia suosikkibiisejäni levyltä ovat seuraavat: 
If I Had A Tail. Yksinkertainen, mutta groovaava. 

I Appear Missing on ahdistava ja henkeä salpaava. Sitä kuvaa parhaiten sana musertava. Biisi pysäyttää kaiken ympärillä tapahtuvan, se on pakko kuunnella tarkoin, tuskallinen ilme kasvoilla. Tästä oli ilmestynyt kolmen minuutin mittainen pätkä, mutta biisi onneksi kestää 6 min. Suosikkini, ehdottomasti. 

Levyn tunnetuin biisi mahtaa olla My God Is The Sun. Se on hieman lähempänä perinteikkäämpää QOTSAA kuin muut biisit mielestäni. Mutta kyllä siitä silti huomaa, ettei se sopisi mihinkään muuhun levyyn kuin tähän. 

Minulle uusista biiseistä eniten iski Smooth Sailing. Se on kepeämpi kuin muut. Ja rytmillisesti hauska. Se tempaa täysillä mukaansa. :


Kokonaisuudessaan levy on synkempi kuin aikaisemmat. Minun on vaikea sanoa, miltä tämä levy kuulostaa, mihin sitä voi verrata. Aiemmissa levyissä, kuten Songs for the Deaf, on kuultaviaa Kyuss, ja Era Vulgaris on lähempänä (hard) rockia. Tällä levyllä ei ole kumpaakaan. Mietin, että onko tämä nyt sitä todellista Queens of the Stone Agea? 

Levy on varmasti tämän vuoden kuumin, enkä usko että mikään loppuvuonnakaan ilmestyvän päihittävän sitä. Antaisin sille neljä ja puoli tähteä. Levy on niin erilainen, ja ehkä siksi niin kiinnostava. Se on tummanpuhuva, ja yllättävä. Miinusta annan levyn kestosta, vain kymmenen biisiä. Levy on nopeasti kuunneltu läpi. 
Levyltä löytyy myös muutama rauhallisempi kappale. Esimerkiksi Kalopsia ei iske minuun ollenkaan. Tekisi mieli joka kerta skipata se levyä kuunnellessa. Myöskin seitsemäs biisi Fairweather Friends on tylsähkö ja mielestäni ehkä jopa turha. 

Olen kuitenkin odottanut levyä innoissani, eikä se todellakaan ole pilannut innostustani, päin vastoin, se ylitti odotukseni. Tämä levy soi varmasti koko kesän autossani matkamusiikkina. Ilman kyllästymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti