maanantai 25. elokuuta 2014

Huippuhuippu viikonloppu, again!

Morjensta! Elokuussa on saanut kyllä nauttia mahtavista viikonlopuista, thanks to friends. 
Perjantaina hyvä ystäväni Meeri tuli meille. Oltiin tehty Samulin kanssa pitsaa ja mässytettiin sitä ja herkkuja ja lipitettiin alkoholia samalla kun puhuttiin ja pelattiin vähän lautapeliäkin kolmistaan. Lähettiin käymään sitten yksillä vielä English Pubissa. Kuunneltiin livemusaa ja pelättiin ettei jäädä tappelun alle, ku tuntu että puoli baaria oli toistensa kimpussa. 
Lauantai keskipäivästä shoppailtiin ja pitkästä aikaa tuli tehtyä kunnolla löytöjä.Ja paljon tarpeellista. Anttilassa oli hullut meikki-/kosmetiikka-alennukset
Kasvovesi 5,53 € (7,90€), puhdistusaine 4,41€ (6,30€) ja Lumenen Natural Code kynsilakka heräteostoksena 2,90 € (4,30€).



Oho, ompas vähän ylivalottuneita kuvia, hups! No, juoksuhousuihin tuli ensimmäinen reikä kuuden vuoden käytön jälkeen, joten päätin tehdä matkan H&M:n urheiluvaateosastolle. En ole ikinä käyttänyt mitään urheiluvaatteita HMltä, mutta oon kuullut että ne on hyviä, joten otimpa testiin nuot housut (kolmekymppiä) ja topin (10€). 
Lisäksi ostin paljon ihania alusvaatteita ja nuottivihkon. 

Lauantaina ajeltiin Kalajoki-Alavieska-Ylivieska-Oulainen-Oulu reitti. Vietettiin synttäreitä isolla porukalla ja oli kyllä kivaa! Oli niin hyvät tarjoilut, tekemistä ja juomista että. Oli niin masentavaa mennä tänään koulunn :D Toivottavasti keksitään taas jotain kivaa pian (: 



2 kommenttia:

  1. Jej oli kyl kivaa, pitää tulla uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuletule ennenku me muutetaan pois täältä!

      Poista