maanantai 9. helmikuuta 2015

Let me be me

Tulossa hyvin sekava postaus.
Aiheesta kuka minä olen.
Tai jotain.
Jos minun pitäisi kertoa itsestäni, ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on ujouteni.
Olen ihan super ujo.
Yläasteella ja lukion alussa olin avoimempi ja uskalsin olla rohkeasti sellainen kuin olen, häpeilemättä.
Lukion ekasta vuodesta lähtien olen ollut niin paljon ujompi ja epäsosiaalisempi. En tiedä, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että en tullut ekan vuoden kämppisten kanssa toimeen. Oltiin niin erilaisia, jutut, huumori, minä tykkäsin olla enemmän kotona ja panostaa kouluun kuin olla menossa. Siinä vaiheessa tajusin, kuinka erilaisia olemme, ja mitä he oikeasti ajattelivat minusta, kun erään viikonlopun jälkeen mun huone oli sotkettu, kaappeja vellottu ja kitaraa väännetty täysin epäviereeseen. Siitä lähtien luulen, että on ollut vaikea olla muiden kanssa. Olla sellainen kuin olen. Eikä se ole onnistunutkaan.

Mun on tosi vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Koulustakaan en ole saanut yhtään uutta kaveria. Toki silleen tulen toimeen, mutta ketään en voi sanoa kaverikseni. Olen hurjan epäsosiaalinen. Menen muiden kanssa syömään, mutta yleensä en osaa puhua mistään. En vain saa sanaa suustani. Ei kaikkien kanssa ole näin, sellaisten ihmisten kanssa, jotka kyselevät multa, ja puhuvat mulle, niiden kanssa on hyvä jutella.

En ymmärrä mistä johtuu ihmisten käsitys siitä, että ujo ihminen on sama kuin ylimielinen. Itse en ainakaan pidä itseäni ylimielisenä, päin vastoin olen aika nöyrtyvä. Ujouteni johtuu huonosta itseluottamuksesta, ja en vain osaa olla sosiaalinen. Mutta ei se mua haittaa. Mä tykkään olla yksin, ja kuunnella enemmän kuin olla äänessä.

Omien kavereideni kanssa olen ihan erilainen. Ja Samulin kanssa varsinkin. Olen ihan sekopää. En häpeä mitään, puhun ja nauran paljon, sekoilen, olen hauska, kukaan joka minua ei tiedä ei varmasti ikinä uskoisi millainen olen kun olen minulle läheisten ihmisten kanssa. Myös yksittäisten ihmisten kanssa on helpompi olla kuin ryhmässä. Ryhmässä on helpompi ottaa se kuuntelijan rooli, kaksin on juteltava, eikä ole niin montaa kuulevaa korvaa tuomitsemassa.

Samulin kavereiden kanssa olen taas se ujo minä. Myös mun vanhojen yläastekavereiden kanssa. On vaikea keksiä juteltavaa, kun tuntuu ettei meillä ole mitään yhteistä. Heillä on paljon yhteisiä tuttuja, joista jutella, ja useammat opiskelevat samaa alaa, niihin juttuihin on vaikea osallistua. Omasta mielestäni teen parhaani jotta sopeutuisin joukkoon. Minä oikeasti kuuntelen ja kysyn.
Mutta sitten kun olenkin hiljaa, mut leimataan töykeäksi, epäkohteliaaksi ja varmaan ylimieliseksikin. Tuntuu, että olen koko ajan vääränlainen, en vain kelpaa sellaisena kuin olen, ja se tuntuu kyllä hyvin paskalta. Ehkä ihmiset ei vain ymmärrä, että on niitä epäsosiaalisempiakin ihmisä. Eikä meihin tarvitse heti yhdistää muita negatiivisia ominaisuuksia.

En tiedä, minkälaisen kuvan musta saa blogin kautta. Tää on mulle se oma juttu, ja haluan pitää sen mun näköisenä. Taino, nykyään tuntuu että blogit näyttävät vaan toistensa kopioilta, tiedättekö. Valkoinen tausta, ylätunnisteet tai semmoset ylävälilehdet tai miksi niitä nyt kutstutaan?? Samat aiheet. Ehkä mun blogikin menee siihen kategoriaan. Olen tosin kirjoittanut blogia (en tätä, mulla on ollut useita blogeja) jo jostain 2009-2010 vuodesta lähtien, joten se oma "juttu" on muotoutunut.

Nyt haluan yhdistää blogissani kaikkea mistä pidän, liikunnan, lifestylen. Omakuvia en blogiini ole paljon ennen laittanut, mutta nykyään laitan. Haluan kokeilla uusia juttuja, ja voisivatko ne sopia mulle. En mä tiedä, mitä miltä te olette niistä, onko ne ihan turhia?

Tämä teksti tuli ihan ajatuksenvirtana kuten varmaan huomasitte.

Nyt jos jollain on jotain sanottavaa minulle minusta tai blogistani, niin olkaa hyvä, kommentoikaa. Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun.


6 kommenttia:

  1. Eksyin jostain tänne, ja lukastuani tän postauksen,haluan vaan sanoa sulle et: Muiden mielipiteillä ei oo paskaakaan väliä. Muista se elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo on asia, joka monesti unohtuu. Kiitos muistutuksesta!

      Poista
  2. Ei oikeastaan oo mitään sanottavaa mut mua harmittaa ku ei nähä enää niin paljon, ollaenää niin hyviä kavereita ku joskus. Tiivis porukka. Me kaikki. KAIKKI. :(

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin muakin! <3 :( ihan tyhmää miten asiat muuttuu. Tai ennemminki kun antaa niiden muuttua :(

      Poista
  3. Tuo on kyllä huono juttu ku monesti ujoista saa semmosen kuvan ettei niitä kiinnosta ja ne on ylimielisiä eikä osallistu juttuihin sen takia. Mut oikeesti ne on vaan ujoja eikä tiedä mitä sanoa. Ja monesti kaikkien kunnon ekstroverttien (niiku minä) on vaikee lähestyä sellasia jotka puhuu vähän. :D Ainaki mä joskus mietin et pitäis lähestyä jotain jonka kans ei oo niin paljoa jutellu kun se toinen on hiljainen persoona mut ei jotenki uskalla kun pelottaa että joutuu yksin puhuun! Eikä oo mitää sanottavaa. O___O Ois niin awkward. Mut hitto että nuo sun kämppikset on kyllä ollu törkeitä! O____O Varmasti luottamus ihmisiinki kärsii tuommosessa tilanteessa.... :(

    Tuli tuosta Meerin kommentista mielee et kyllä sitä vaa porukat aina hajoo ja moni muuttaa kauas pois ja on poikaystäviä ja oma elämä kaikilla pikkuhiljaa niin ei kavereita enää oo tapana nähä niinku ennen. Yläasteellahan elämä oli pelkkää kavereita. :D Ei pitäis silti unohtaa toisia vaan pitää vaikka tyttöjen iltoja aina välillä! Mut oon huomannu et kaikille sopivia aikoja on HYVIN vaikea löytää kun on nii hektistä tää elämä aikuisuuden kynnyksellä. :D

    Ja tuo on kyllä nii totta et kaikki blogit on nii identtisiä. Mullaki oli ennen ne välilehdet yläosassa kun halusin saada kaikki järjestelmällisesti tiettyyn aihealueeseen mut nyt otin ne pois kun en tykkääkään enää ajatuksesta. :D Tunnisteet on kyllä edelleen käytössä. Mut valkoinen mun blogi on! Oikeastaan siksi kun haluaisin jonkun tosi kivan ja värikkäät bannerin kunhan vaan kerkeisin tehdä sellaisen, niin sit on kiva kun on muualta hillitty. En tykkää liian sekavasta ulkoasusta. Mut kyllä mun blogin sisältöki on melko massaa mikä kyllä harmittaa. Ois niin kivaa erottua ja tehä tosi erilaisia postauksia mut ei vaan pysty panostaan niin paljo kun on muitakin harrastuksia ja varsinkin koulunkäynti vie aikaa. :// Nykyään on niin paljon blogeja et on senkin takia vaikea erottua...

    Tää postaus oli kyllä herättelevä ja hyvä! Oho mullaki tuli vähä asiaa näköjää ohops xD Noooo sait ainaki pitkän kommentin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, jep, koko mun blogihistorian pisin kommentti :D Itse en edes tajunnut että jotkut saattavat pitää ujoja ylimielisinä, enneku mun kaveri sanoi siitä. Siitä lähtien oon miettinyt, että pitävätköhän muut mua sitten ylimielisenä. Ja kyllä, oli tosi loukattu olo tuon kämppäepisodin jälkeen, monesti näin jälkeenpäin oon miettinyt, miten jaksoin olla niiden kanssa koko sen vuoden kaiken sen jälkeenkin!
      Se on totta, että kaikilla yläaste aikaisilla kavereilla on nykyään oma elämä, mutta on se aika harmillista, ettei yksikään sen ajan kavereista ole säilynyt tähän päivään asti yhtä hyvänä kuin silloin.
      En mä tiedä, onko se silti niin paha asia, että kaikki blogit on toistensa kopioita, ja kuten sanoit, blogeja on niiiiin paljon, että pakostakin on. Itsestä vaan tuntuu, että jos blogi erottuu massasta esim. ulkonäön perusteella, se ei ole kovin suosittu. Erään seuraamani blogin kirjoittaja oli saanut kommentin tyyliin " sulla on muuten kiva blogi, mutta sun kannattais keskittää otsikot ja laittaa ylävälilehtiä" ja jotain tuommosta ö_ö
      Eikä mitään, kiitos kommentista! :)

      Poista