maanantai 4. toukokuuta 2015

WappuWiikonloppu!

Ah, mikä ihana pitkä viikonloppu onkaan takana, se tuntui ikuisuudelta!
Viikonloppuna kerettiin juhlia vappua Kokkolassa ja käydä reissu Tamereella.

Ensiksi, meille tuli tällä viikolla uusi matto. Kävin Sotkasta ostamassa alennuksesta karvalankamaton, ja se sopii meidän olohuoneeseen niin hyvin! Maksoi viisi kymppiä ja oiskohan alkuperäinen hinta ollut lähemmäs sata euroa.

Mä voin jo kuvitella minkälaisen raivokohtauksen saan sitten kun tuon päälle kaatuu jotain :D 


Perjantaina tosiaan tehtiin pikku "brunssi" tai ei sitä oikeen brunssiksi voi kutsua, koska se sisälsi vain karjalanpiirakkaa.. Brunssin jälkeen tein munkkitaikinan kohoamaan, ja lähdettiin hakemaan torilta metrilakua. Ostettiin myös kioskilta jäätelöt, vaikka oli aika kylmä ja katseltiin samalla vanhojen autojen kulkuetta. 


Munkit onnistuivat oikeen hyvin ja omatekemä simakin oli ihan hyvää, muttei läheskään niin hyvää kuin kotona.
Loppupäivä menikin löhöillessä ja jääkiekkoa katsoessa. 

Lauantaina lähdettiinkin päivällä 12 konsalaisen kanssa junalla kohti Tamperetta ja virkistysmatkaa! Yövyttiin Omenahotellissa, käytiin katsomassa musikaali Evita, syömässä Panco Villassa (ai että siellä on hyvät burgerit) ja illalla kapakkaan. Evita ei ehkä ollut ihan mun makuun, aihe oli poliittinen, ja musiikki ei iskenyt muhun. Kaikki vuoropuhelu käytiin laulaen (en tiedä onko yleensä musikaaleissa niin, Kaustisella ainakin oli puhettakin?) ja oli välillä aika vaikea ymmärtää mitä tässä nyt oikeen tapahtuu. Mutta ihan mukavaa se oli käydä kuuntelemassa, aika harvoin musikaaleihin pääsee. 

Illalla join pari olutta konsalaisten kanssa hotellilla, ja siitä lähdettiin käymään jossain Monttu-baarissa, olisko ollut Vanha Monttu tai jotain? Osa lähti omille teilleen ja me Samulin kanssa suunnattiin hotelliin ja nukkuun. Itse en kyllä montaa tuntia saanut yöllä nukuttua, mutta yllättävän virkeänä sitä sunnuntaina heräsi. 

Meikäläisen outfitti Tampereelle, Consit kirppari, mustat farkut Seppälä, lörppötoppi JC, villatakki Only.

Sunnuntai olikin shoppailupäivä! Onneksi en ollut juonut paljon niin jaksoi hyvin kierrellä kaupoissa, sitä olin odottanut syömisen jälkeen toiseksi eniten :D Ostoksista teen oman postauksen tällä viikolla.

Oli kyllä tosi virkistävää, kun kerrankin viikonloppuna oli paljon tekemistä, yleensä sitä vaan homehtuu täällä kämpässä. 
Hulluna tuli vaan herkuteltua, pitää tällä viikolla kyllä pienestä nuhasta huolimatta koittaa liikkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti