keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kesäkuun treenit

Tuli "kesä", tuli loma, tuli juoksuinto.
Kesäkussa kävin kaksissa kisoissa, kympin kisoissa ja nelosen kisoissa.


Kisojen takia, niihin valmistautumisen takia, en ole päässyt koko kuussa juoksemaan pitkiä lenkkejä. Se on vähän jäänyt harmittamaan. Alku kuu meni hyvin treenaten, mutta kisojen alettua huomasi, kuinka paljon aikaa menee kisoista palautumiseen. Ei voi suunnitella pitkiä lenkkejä viikkoa ennen kisoja, eikä viikkoon jälkeen kisojen. Kovin kovia lenkkejä en uskaltanut myöskään tehdä viikko ennen ja jälkeen kisojen. Kisat myös vähän sotkivat mun juoksuohjelmaa ja sen kanssa on saanut venkslata, mutta ihan hyvin on kuitenkin mennyt! Siitä en tiedä onko kehitystä niinkään tapahtunut, mutta mukavalta on tuntunut ja intoa riittänyt.

Itteni kympin kisan jälkeen. Tyytyväinen olin, vaikka aika olikin huono.

Lihaskunto on jäänyt vähemmäksi, ja siihen olen nyt heinäkuussa kiinnittänyt huomiota. 
Lihaskuntona tuli tehtyä lähinnä Tikiksen Booty-haastetta. 

Palkinto, jonka sain nelosen kisan jälkeen. Ja ei, en tullut ekaksi, vaikka pysti niin väittääkin!

Viikko 23: Lihaskuntoa 50 min.
 Juoksua 3 tuntia 26 min / 32,7 km.

Viikko 24: Lihaskuntoa 31 min.
 Kävelyä 35 min.
 Pyöräilyä 30 min.
 Juoksua 3 tuntia 36 minuuttia / 35 km.

Viikko 25: Lihaskuntoa 12 min.
 Pyöräilyä 2 tuntia 16 minuuttia / 46, 25 km.
Rullaluistelua 1tunti 42 min / 25,5 km.
Juoksua 1 tunti 56 min / 18 km.

Viikko 26: Kävelyä 40 min.
Lihaskuntoa 53 min.
Pyöräilyä 27 min.
Juoksua 1 tunti 40 min / 14 km + juoksutreenit 35 min.

Viikko 27: Pesistä 1 h 20 min.
Pyöräilyä 20 min.
Juoksua 19 min / 4,1 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti