maanantai 21. syyskuuta 2015

Treenikatsaus viikkoon 38

Enpä antanut kurkkukivun viime viikolla haitata treenejä. Aamuisin kurkku on ollut erityisen kipeä, mutta päivää myöten se on mennyt pois. 

Viime viikon treenien teemana voisi pitää " jos siellä lukee ilmainen, Kirsi on siellä". 
Mun lemppari salilla, eli Sports Clubilla, sai käydä koko viikon ilmaiseksi kuntosalilla ja ryhmäliikunnoissa, ja mähän hyödynsin sen viikonloppuna spinning-tunnilla ja sunnuntaisalilla. Lauantaiaamuna ollut spinning ei ehkä ollut mun makuun, sykkeet huiteli 170-190 välissä, hiki tippui ekan viiden minuutin jälkeen ( enkä tietenkään ollut muistanut ottaa paperia tai pyyhettä mukaan....) eikä palauttelubiisejä ollut kovien työkappaleiden välissä tarpeeksi. Ihme että selvisin hengissä.

Toinen juttu, mistä olen erityisen innoissani, on Yoogaia. Facebook-mainoksista oli kerrankin hyötyä, nimittäin se mainosti mulle Yoogaian ilmaista kokeiluviikkoa. Totta ihmeessä otin sen käyttöön! Tein sieltä viikonlopun aikana syvävenyttelyn ja putkirullausta. Nyt jo innolla odotan että saan lopetettua tän blogitekstin ja pääsen tekemään jonkun kivan venyttelyjutun. Tässä pähkäilen jos raaskisin jopa maksaa siitä sen 10 € kuussa. Ehkä tulisi enemmän panostettua siihen kehonhuoltoon, kun voi osallistua tai katsoa myöhemmin tallenteena jooga/venyttely/putkirullaus/kahvakuula/mitäkaikkeavielä tunteja kotoa käsin. 

Qva We heart it
 
Maanantai: Lepo.
Tiistai: Bodypump tyylinen treeni koko keholle, painottaen selkää 41 min, venyttelyä.
Keskiviikko: Venyttelyä.
Torstai: Kävely 21 min, kiertoharjoittelu 46 min. Venyttely.
Perjantai: Lepo.
Lauantai: Spinning 57 min, keskisyke 162, huippusyke 193. Palauttava ja rentouttava venyttely Yoogaiasta 22 min.
Sunnuntai: Pikainen koko kehon treeni salilla 41 min, sisältäen 10 min verryttelyt. Putkirullaus 46 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti