torstai 1. lokakuuta 2015

MSM-jauhe

Kuulin ensimmäistä kertaa MSM-jauheesta Riikan ja Jennin blogista. Tuote vaikutti niin kiintoisalta, että piti ostaa ihan omaankin käyttöön.

MSM eli metyylisulfonyylimetaani on orgaaninen rikkiyhdiste, joka on tärkeä rakennusaine monille proteiineille, kuten kollageenille. Kollageenia tarvitaan erityisesti luuston, ruston, jänteiden ja ihon hyvinvointiin. Tuote on erityisesti urheilijoiden suosiossa. Metyylisulfonyylimetaania on hedelmissä, vihanneksissa, viljoissa ja lihassa. 

Ostin tätä COCOVIn msm-jauhetta Kärkkäiseltä,  300 gramman pussi maksoi alle kympin. Tästä on tieten "puhtaampi" tai tutkitumpi versio, tai jotain, Opti-msm. Sitäkin oli myynnissä pari euroa kalliimpana. 

En ole käyttänyt tätä aivan päivittäin, mutta kun olen, niin pari kertaa päivässä olen lisännyt vesilasiin noin teelusikallisen jauhetta. C-vitamiinin kanssa tämä toimii parhaiten, joten sitä voi sekoittaa esim. C-vitaminoituun mehuun tai marjaisan smoothien sekaan. Joku sanoo, että jauhe maistuu pahalta, mutta minun mielestäni tämä COCOVin jauhe on ihan mautonta. 

Onko tällä ollut vaikutuksia? Ihon kunnossa en ole huomannut mitään eroa, mutta tuntuu että kynnet ovat vahvemmat kuin ennen. Lisäksi tuntuu, että hiukset ovat kasvaneet nopeasti. Saattaa olla myös kuvittelua.

Voisin kuvitella, että tuote on "turha" terveellisesti ja monipuolisesti syöville. Tätä ei ole kuitenkaan vaikea saada, vaan ihan joka päivä käytettävistä elintarvikkeista. Itse en lihaa syö usein, enkä viljoja myöskään paljoa päivässä, mutta kasviksia ja hedelmiä kylläkin, joten olen miettinyt, että onkohan tämä tuote myös minulle turha. Mut kaikkea uutta ja mielenkiintoista pitää kokeilla! Onko teillä kokemuksia MSM-jauheesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti