maanantai 26. lokakuuta 2015

Treenikatsaus viikkoon 43

Viime viikolle mahtui yksi hyvä, "jes tältä sen juoksun pitääkin tuntua!" -lenkki, mutta myös yksi surkea "ei hemmetti mitä touhua" -lenkki. 
Keskiviikon treeni oli just se hyvä vk-treeni. 
Alkuun hölkkäilin 10 minuuttia, sen jälkeen juoksin reippaasti (sykkeet 170-180) 40 minuuttia, siihen päälle vielä viisi minuuttia kovaa (180-190) ja loppuun 10 min hölkkää. Kilometrejä ei tuona 65 minuutin aikana kertynyt kuin 10,8, mutta voi miten hyvältä se juoksu tuntuikaan (penikoita lukuunottamatta). Juoksu tuntui rennolta, jalat vain veivät eteenpäin. 

Sunnuntaina oli toinen ääni kellossa, kun lähdin hölköttelemään pitempää lenkkiä. Lenkki oli niin huono, että parhaimmaksi asiaksi siitä voi mainita koko puolitoista tuntia kestäneen sateen. Jalka ei vain noussut, ja jalkoihin sattui ikävästi. Juoksin pari kilometriä pururadalle, jossa hölköttelin 5,7 kilsaa, ja sieltä taas pari kilsaa takaisin. Ja huhuh, en ole varmaan ikinä juossut noin hitaasti, kun 1h30minuutin  aikana kerkesin madella vain 11,7 kilsaa. Mutta ei vain pystynyt kovempaan, sykkeetkin olivat jo valmiiksi hullun korkealla. 


Maanantai: Hölkkää Samulin kanssa 20 min / 2,9 km + kävely 10 min.
Tiistai: Keskivartalotreeni 15 min.
Keskiviikko: Juoksua 1h 5 min / 10,8 min.
Torstai: Venyttelyä 30 min.
Perjantai: Lepo.
Lauantai: Hölkkää 5 km / 37 min.
Sunnuntai: Hölkkää 90 min / 11,7 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti