lauantai 6. elokuuta 2016

Hankintoja maratonia varten

Pari hankintaa maratonia varten. Näitä pääsinkin testaamaan viikontakaisella puolimaratonilla.
Vaseliinia ostin hiertymien ehkäisyyn. Toukokuussa puolikkaalla mun sisäreisiin tuli nirhaumat, joita ikävästi kirveli suihkussa. Nyt puolikkaalle löträsin oikein kunnolla tätä sisäreisiin, kainaloiden alueelle ( topin kanssa usein tulee olkavarsiin nirhaumat ), vähän nilkkoihin ja rintakehälle. Ja kappas, ei tullut nirhaumia mihinkään muualle kuin rintakehään. Onkohan edes olemassa hiertämättömiä urheiluliivejä? Mä vähän epäilen. 

Itselle sopivaa urheilujuomaakin oli jo aika etsiä. Tosin etsinnät loppuivat lyhyeen, sillä tämä Maximin urheilujuomajauhe oli ensimmäinen minkä ostin, ja minusta tuntuu että tämä sopii mulle. Onneksi olin perehtynyt hieman urheilujuomiin ennen kauppaan menoa. Tiesin, että haluan ostaa hypotonista juomaa, ja tämä olikin Prisman ainoa sellainen.

Lyhyesti voisin kertoa mitä minä tiedän urheilujuomista. Niitä kannattaa juoda tankkauksen aikana ja niistä saa energiaa sekä tarvittavia suoloja suorituksen aikana. Urheilujuomat myös nopeuttavat palautumista. Erityisesti lämpimällä säällä sekä yli puolentoistatunnin lenkeillä kannattaa juoda veden lisäksi myös urheilujuomaa. Juurikin suola- ja hiilihydraattipitoisuus tekee urheilujuomista loistavia nesteyttäjiä, sillä sopiva koostumus nopeuttaa myös veden imeytymistä. Mehuissa ja energiajuomissa hiilaripitoisuus on liian korkea ja juomista puuttuvat suolat, joita katoaa hikoillessa. Pelkässä vedessä taas ei ole mitään.


Urheilujuomia on hypotonista, isotonista ja hypertonista. Sen kummemmin en ole perehtynyt noihin, varsinkaan isotoniseen juomaan, kuin että hypotoninen juoma imeytyy nopeammin kuin hypertoninen ja sopii näin paremmin herkkävatsaisille. Hypotonisen juoman tunnistaa siitä, että ainesosaluettelossa ensimmäisenä on maltodekstriini. Hypertonisissa taas isoin osa energiasta tulee esim. glukoosista / dekstroosista. Herkkävatsaisten ei myöskään kannata tehdä liian väkevää juomaa.

Huomenna ajattelin ottaa mukaani urheilujuomaa pitemmälle lenkille ja katsoa miten se toimii itse suorituksessa. Tällä hetkellä olen testannut tätä vain juomalla pari tuntia ennen lenkkiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti