maanantai 15. elokuuta 2016

Treenikatsaus viikkoon 32 - surkea treeniviikko


Joskus näitäkin, nimittäin huonoja treeniviikkoja. Iltavuoroviikko rajoitti liikkumista aika paljon, kun työt alkoivat puoli kaksitoista ja loppuivat vähää vaille kahdeksan, en aamulla kerennyt kunnolla liikkua eikä varsinkaan töiden jälkeen jaksanut enää lähteä lenkille. 
Olin laskenut sen varaan, että voin viikonloppuna käydä lenkillä, mutta menin tekemään perjantai-iltana loikkatreenin. Loikkatreenin olin viimeksi tehnyt joskus ysiluokalla, että intoa minulla riitti treeniin, mutta voivoi mitä kävikään. Jalat tulivat niin kipeäksi, ettei puhettakaan että olisi koko viikonloppuna pystynyt käymään lenkillä. En vielä tänään maanantainakaan pystynyt. Juuri tämän takia en ole tykännyt tehdä kovia jalkatreenejä, sillä lihaskivun takia jää monta lenkkipäivää välistä. Jos jotakuta kiinnostaa killeriloikkatreeni, niin tässä linkki treeniin.

Eniten harmittaa se, että sunnuntaina olisi ollut tiedossa puolitoista tuntinen lenkki ja se nyt jäi tekemättä. Noita pitkiä lenkkejä en haluaisi skippailla, sillä ne on niitä mitä mun nyt kaikista eniten pitäisi tehdä. Sen sijaan kävin äidin pyörällä pyöräilemään 27 kilometriä. Kyllä olikin kevyt pyöräillä hyvällä pyörällä. Mun mummopyörällä aikaa olisi kulunut varmaan pari tuntia, mutta tämän poljin kevyesti peruskestävyysalueella 78 minuuttiin. 

Kuva weheartit

Ma: Lepo.
Ti: Kotitreeni keskivartalolle ja yläkeholle 14 min.
Ke: Spinning 42 min, keskisyke 147. Venyttelytunti 44 min.
To: Lepo.
Pe: Hölkkää 30 min (matka- ja syketietoja en saanut koska sykemittari sekoili) ja päälle loikkatreeni 15 min.
La: Koko päivä venyttelyä, hierontaa käsin ja pallolla sekä lämpö- ja kylmägeelin läträystä. 
Su: Kevyttä pyöräilyä 78 min / 27,2 km, keskisyke 148. Kevyt vatsalihastreeni 14 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti