lauantai 27. elokuuta 2016

Vaatekaapin päivitystä (pitkästä aikaa)

Olen ollut pienoisessa kriisissä vaatteiden ostamisen suhteen. En vain enää osaa ostaa vaatteita! 
Kaupasta ei löydy paljon sellaisia, joista pitäisin - tai ennemmin joita tarvitsisin. Ja sitten kun löytyy kiva yksilö en vain raaski ostaa sitä. Urheilutoppeja ja t-paitoja sen sijaan voisin ostaa mielin määrin... Tosin nekin H&M:ltä, josta ne saa halvimmalla, hehheh.
Oonkin aika rankalla kädellä heittänyt kaapistani menemään sellaisia vaatteita, joista en enää pidä. Nyt on pakko ollut ostaa uusia vaatteita. 

Pitkään mulla on ollut hakusessa mustat polvista revityt farkut. Vaikka kuinka olen kiertänyt Kokkolan vaateliikkeitä en vain ole löytänyt sellaisia. Viime viikonloppuna olin jo heittämässä toivoni housujen löytymisen suhteen, kunnes kävelin Gina Tricotin ohi. En muistanut sen kaupan olemassa oloa, kun sieltä ei ole löytynyt koskaan mitään, mikä mua kiinnostaisi. 
Tällä kertaa tuntui, että liikkeessä oli vaikka millä mitalla kivoja vaatteita. Jopa ne mun pitkään etsimät farkut löytyi sieltä, tosin tumman harmaana mutta ei se haitannut. Lisäksi löysin kivan ruutupaidan. 

Vaikka tuntuu,että olen koko ajan klasaristumassa ( eli pukeudun niinkuin klasaripianistin kuuluukin, naisellisesti) mussa asuu vielä pieni grungetyttö, joka tykkää kulkea revityissä farkuissa, Converseissa ja ruutu- tai villapaidoissa. Ja ruutupaidat, eihän niitä voi koskaan olla liikaa, eihän?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti