keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Christmas tag

On joulun aika, mitä luet?
– Tällä hetkellä olis tuo yksi vanha Potteri kesken, joten sitäpä varmaan. 

Suosikki joululeffa?
– Joulupukki ja noitarumpu!! 

Missä vietät mieluiten juhlapyhät?
– Kotona on paras. 

Lempi joululaulu?
– Konsta Jylhän joululaulu on ollut suosikki jo monta vuotta. Lisäksi tykkään Sibeliuksen joululauluista, varsinkin Jo joutuu ilta, jonka kuulin ensimmäistä kertaa vasta viime jouluna, on todella kaunis ja kuulostaa ihan Sibeliukselta. 



Milloin avaatte lahjat?
– Samulin kanssa on tehty niin, että tavataan aamupäivällä / päivällä ja avataan toistemme lahjat silloin. Perheen kanssa avataan aattoiltana siinä kuuden aikoihin. 

Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot?
– Petteri ja mitähän ne muut sitte mahtaa olla. 

Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?
 – Ehkä kuusen koristelua :D  Ja sitä että saan hakea aattoaamuna mun kissan köllimään mun viereen, tosin se ei oo traditio, mutta sitä odotan myös :3

Oikea vai feikki joulukuusi?
– Oikea todellakin. 

Kaikkien aikojen suosikkisi jouluherkuista?
– Suklaakonvehdit, hehee. 



Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa?
– Täytyy nyt kyllä olla itsekäs ja sanoa että saaminen. Mä en yhtään osaa ostaa lahjoja mun vanhemmille. Haluaisin ostaa jotain tarpeellista, mutta aikuisille työssäkäyville ihmisille se on vaikeaa, kun he voivat ostaa heti tarvitsemansa. Siksi tuntuu, että mun antamat lahjat on surkeita ja sitte mua hävettää :D

Oudoin saamasi lahja?
– Ei taida sellaista olla. Yleensä toivon lahjaksi asioita, joita oikeasti tarvin. 

Millainen lahjojen paketoija olet?
–  En kovin tarkka. Tykkään kylläkin lahjojen paketoinnista enemmän kuin niiden hankkimisesta, mutta en siihenkään halua nähdä kauheasti vaivaa. Ja minusta ei oikeastaan ole väliä miltä se paketti paketoituna näyttää, kun se kuitenkin revitään auki.


Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
– En yhtään tykkää semmoisista jouluvillapaidoista, jos tässä nyt sitä haetaan. Yleensä laitan aattona vähän siistimmät vaatteet kuin arkivaatteet. Tosin, ehkä tänä jouluna voisin uppoutua mun Bikbokista ostamaan ylisuureen mustaan villapaita/-tunika/-mekkohässäkkään.



Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
Kaikki <3 Kyllä joulu oli lapsena parasta aikaa ja jopa tunnelmallisempaa kuin nykyään. Pukin odottaminen oli kyllä ihanaa ja joululastenohjelmien katselu, sekä tonttujen vakoilu ;)

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
– En! Joka vuosi pipareita leipoessani ajattelen, että joskus pitäisi kyllä tehdä piparkakkutalo. Milloin se joskus on, sitä en tiedä.

Suosikkipuuhasi joululomalla?
– Suklaan syöminen ja hiihtäminen.

On jouluaatto, mitä lasissasi on?
 – Aamupuuron kanssa maitoa ja kahvia, jouluruoan kanssa vettä tai jouluolutta. Myöhemmin ehkä terästämätöntä glögiä.



Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
– Samuli. Ollaan menossa vappuna katsomaan Ghostia Helsinkiin, joten olisin varmasti ostanut ainoana lahjana hänelle lipun sinne.

Mitkä värit tekevät joulusi?
– Punainen + kulta, sininen + hopea ja musta + valkoinen.

Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
– Joulukirkon skippaan. Myös lahjat voisi mun mielestä unohtaa, juurikin niiden hankkimisen vaikeuden takia ja siksi, että aina kun lahjat on avattu mulle tulee olo, että joulu loppuu siihen. 

Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi?
– En ole ja tuskin tulen viettämäänkään.

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on? – Ihan pikkuisen kinkkua, kastiketta, sinappia, salaattia, porkkana- ja lanttulaatikkoa. Ja jokaisella haarukallisella vähän kaikkea suuhun ;)



Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
– Ehdottomasti valkoiset! 

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
– Aatosta. Mikään ei voita sitä jouluaaton tunnelmaa.

Kuva- vai suklaajoulukalenteri?
– Suklaakalenteri on joka vuosi saatava. Tykkään kyllä kuvakalentereista myös, mutta tänä vuonna en semmoista hankkinut. Ne on yllättävän kalliita.

Kuulutko pikkujoulukansaan? 
 – No empä oikeastaan. Tänään vuonna ei mulla ollut yksiäkään pikkujouluja. Yleensä olen porukoiden mukana mennyt MTK:n pikkujouluihin hyvän jouluruoan takia, vaikka muuten siellä ei mulle mitään kivaa olekaan. Tänä vuonna en tosin mennyt sinnekään.

Kuvat weheartit

4 kommenttia:

  1. Mulla kans sama et joka haarukalliselle pitää mahuttaa joka sorttia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hyvä! Ne maut jotenki yhdessä täydentää toisiaan täydellisesti ;D

      Poista
  2. Kiva ylläri tämä, ja kiva lukea! :) Hyvää Joulua Kirsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, kiva kuulla :) ihanaa joulua myös sinulle <3

      Poista