maanantai 17. huhtikuuta 2017

Treenikatsaus viikkoon 15

Menneeseen viikkon mahtui kolme juoksulenkkiä, yksi lihaskuntotreeni ja sählypeli sekä paaaljon ulkoilua pääsiäisen aikaan. 
Aloitin viikon vajaan 20 minsan vatsalihastreenillä. 
Tiistaina oli niin järkky keli, että päätin jättää lenkin välistä ja uskaltauduin lähteä ukkoni kanssa sählyyn. Peli oli aika kovaa ja paljon sai juosta. Itse en ole mikään sählymestari, en esim. IKINÄ saa maalia, teen kaikkia tyhmiä virheitä, joten lähinnä vaan juoksen ympäri kenttää hullun lailla sen pallon perässä. Mutta hyvästä liikunnasta se käy.
Keskiviikko oli lepoa. Sählystä oli kipeytynyt oikea takareisi, oikea kylki, selkälihakset selkärangan vierestä ja vasen olkapää.
Torstaina tein kevyen viiden kilsan hölköttelylenkin, jota vauhditti 5 x 100 metrin vedot. Sählystä kireytynyt oikea takareisi vihoitteli vielä tällä ja perjantain lenkillä.
Perjantaina juoksin aivan huikean hyvässä säässä kympin hiljalleen. Oli mahtava juoksuflow päällä ja kymppi meni silmän räpäyksessä.
Lauantaina kävelin kevyesti yhteensä kahdeksan kilsaa. 

 "Hiukkasen" on ylivalottunut kuva, mutta se kertoo vain siitä että arska paisto!

Sunnuntaina kävin aamulla ulkoilemassa pari tuntia ja kävelyä kertyi ehkä vajaa viisi kilsaa. Aluksi käveleskelin kestohangilla nauttien auringonpaisteesta ja lintujen laulusta ja lopuksi tein vielä ihan kunnon kävelylenkin. Päivällä tein vetotreenin, joka jälleen kerran meinasi jäädä tekemättä väsymyksen takia. Musta kyllä tuntuu, että tuo väsymys johtuu auringosta. Viimeksi kun käytiin reippaileen kolme tuntia aurinkoisessa säässä tuli kuolemanväsymys ja sama nyt taas. Huomaako kukaan muu väsyvänsä auringon valosta? :O
Anyways, alkulämpässä väsymys näkyi korkeahkoissa sykkeissä ja kaksi ekaa vetoa olivat vähän tahmeat. Mutta kolmannen vedon alkaessa väsymys oli jo poissa. Tein siis 5 x 1km vedot kolmen minuutin palautuksella. Päätin ottaa näille vedoille rauhallisemman vauhdin alkaen 5 min/km ja sen jälkeen jokainen veto 5 sekuntia nopeammin. Treeni meni täydellisestä vk-harjoitteesta, vauhti oli selkeästi kovempaa kuin normilenkeillä mutta ei ollut kaikkensa antanut olo. Alku- ja loppuverkkoja kertyi yhteensä 2,4km. 
Illalla käytiin vielä veljeni kanssa käveleen reilu pari kilsaa melko reippaasti.

Ma: Vatsalihastreeni 19 min.
Ti: Sählyä 52 min. Keskisyke 162.
Ke: Lepo.
To: Hölkkää 5 km / 32 min, keskisyke 143, -vauhti 6:20 min/km.
Pe: Hölkkää 10 km / 65 min, keskisyke 151, -vauhti 6:32 min/km.
La: Kävelyä noin 8 km.
Su: 5 x 1km vedot, palauttelut + verkat = n.7,9 km. Ulkoilua 2,5 h.


2 kommenttia:

  1. Hei mulla tekee aurinko tuota samaa! Se imee ikäänkuin mehut pois. Varsinkin tämä kevätaurinko. B)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas jännää! Ehkä se sitten on jotain semmoista, että kroppa ei oo pitkän ja pimeän talven jälkeen tottunut siihen kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja jotenkin väsyy siitä :O

      Poista