lauantai 13. toukokuuta 2017

Kokkola City Run 2017

Yhteistyössä Takomorunners ja Kokkola City Run

Sain Takomorunnersin kautta osallistumisen Kokkola city runille, joka juostiin eilen perjantaina 12.5. Juoksin siellä kympin ja se oli mun tämän kevään päätavoite. Tavoitteena oli tehdä tuossa kisassa uusi ennätys kympillä. Ennätys tuli tehtyä jo huhtikuussa Norpan lenkillä, mutta onnistuin siitä vielä nipistämään pois puolitoista minuuttia. 

Puolikkaan juoksijat lähtivät matkaan kello 18 ja kympin ja kutosen matkaajat tuntia myöhemmin. Itse aloitin lämmittelyn kuudelta, venyttelyä, jalkojen ravistelua ja heiluttelua, hölkkää 10 min + 3 x 100m avaavaa vetoa. Sitten vessaan jonottamaan, tapahtuman alkulämmittelyyn ja viivalle. Yhteensä juoksijoita taisi illan aikana olla 2200 joista suurin osa kympin ja kutosen juoksijoita. Vaikka pyrin päästä melko lähelle lähtöaluetta jäin silti melko huonoihin asemiin lähdössä. Ensimmäisen kilometrin aikana mietin jo, että massatapahtumat ei oo kyllä mua varten. Sen verran ärsytti puikkelehtia ihmisten välissä jotta pääsisi juoksemaan omalla tavoitevauhdilla. Itse kun enemmän kierrän noita pikkutapahtumia oon tottunut siihen että lähes aina joutuu juoksemaan yksin. Tokihan nyt ympäröivistä ihmisistä sai tukea omaan juoksuun kun välillä pystyi jäämään jonkun taakse peesaileen. 

Iloinen tyttö maalissa!

Kyllähän se piakkoin se ihmismassa siitä hälveni ja sai omaa tilaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun kympin ja kutosen reitit erosivat pystyi keskittymään vain omaan tekemiseen. Vauhti mulla heitteli siinä 4:20 - 5:15 min/km välillä, mutta lähinnä se pysyi alle vitosen. Vauhti tuntui melko raskaalta ainakin jos vertaan vajaan kuukauden takaiseen Norpan lenkkiin jossa alle vitosen vauhti tuntui helpolta. Juoksu alkoi helpottamaan oikeastaan siinä 7-8 kilsan kohdalla. Kun maaliin oli matkaa 1,5 km päätin aavistuksen kiristää vauhtia ja ohitin naisen, jonka peesissä olin jo pidemmän tovin ollut. Tässä vaiheessa ikävä kyllä kutosen ja kympin reitti taas yhdistyi ja jouduin ohittelemaan kävelijöitä. Sitä mää vaan mietin, että miten joku haluaa maksaa siitä että pääsee tapahtumaan käveleen? Noh, hyvähän se on että on monenlaiset kuntoilijat huomioitu. Itseäni kyllä ärsytti, että joutui juoksemaan kävelijöiden seassa. Tosin nyt tämä kävelysuma ei ollut niin paha mitä se oli viime vuonna kun juoksin puolikkaan, viimeisellä 7 kilsan lenkillä niitä kävelijöitä oli koko matkan ajan ihan uskomattomasti! 

Viimeisellä 200 metrillä mut ohitti nainen, jonka muistaakseni olin jo jossain alkutaipaleella ohittaut. Mietin, että miten ihmeessä tuo nyt tuohon ilmestyi ja pitikö mennä vielä edellekin. Siitä sisuuntuneena ihan maalisuoralla sain rutistettua vielä kovan loppukirin ja sain ohitettua muistaakseni kolme juoksijaa, myös tämän minut juuri ohittaneen naisen. Siihen kuuluttaja tokaisi, että:" Jotkut ottavat loppukirin, toiset taas eivät". Ja itse koin tuon aika negatiivisena kommenttina, siihen tyyliin että "turhaan sää noin kovaa enää pingot, et sää enää palkinnoille yllä".  Mun juoksufilosofiaan ainakin kuuluu se, että jos vaan voimat riittää niin loppu repäistään kovaa. Sori nyt vaan herra kuuluttaja. Ja jos nyt jollekin jäi epäselväksi, niin olen ilmeisen kilpailuhenkinen ja pessimistinen ihminen :D 


Maalissa mun kello näytti ajaksi 47 min 40s (kuvassa 50s, koska painoin maalissa vahingossa alkavaksi uuden kierroksen keskeytyksen sijaan), tapahtuman tulokset neljä sekuntia hitaamman ajan. Tiiä nyt sitte kumpaa uskoa, itse aloitin ajanmittauksen vasta kun olin maaliviivan kohdalla, en lähtölaukauksesta. Erityisen iloinen olen omasta sijoituksestani 8 / 190.

Tapahtuman reitti on saanut paljon kehuja ja se oli minunkin mielestäni tapahtuman parasta antia. Kivat maisemat ja mukavaa että välillä oli soratietäkin. Tuo reitti jää kyllä mun vakituiseksi lenkkireitiksi. On se vaan mukavaa, että Kokkolassa järjestetään tällainen juoksutapahtuma. Niin kauan kun täällä asun, aion varmasti osallistua tapahtumaan aina kun mahdollista.

2 kommenttia:

  1. Juontajat puhuvat enimmäkseen tajunnanvirtaa. En usko että siinä harkitaan yhtään, kunhan ei jäädä tuppisuuksi. Vois jopa tulkita, että siinä tökitään niitä jotka häviävät sijoituksia toisille, jotka loppuspurtin ottavat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään usko, että juontajat sen enempää kerkeävät miettiä mitä tilanteessa puhuvat. Kun kerroin poikaystävälleni tuosta juonnosta hän tulkitsi sen samalla tavalla kuten sinä, että juontaja saattoi jopa hieman piikitellä niitä jotka eivät ottaneet spurttia. Ukkoni oli todella hämmästynyt, että miksi minä otin sen kommentin niin itseeni ja tosiaankaan ei juontaja sitä niin tarkoittanut. Noh, se nyt oli sen hetken tulkintani ja hieman harmittaa, että pitikin ajatella asia taas negatiivisen kautta!

      Poista