keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Treenikatsaus viikkoon 24

Kevennettynä tein viime viikon lauantaina juostun puolimaratonin takia. Lisäksi venyttelin joka ilta ja rullailin jalkoja melkein joka ilta.
Tiistaina kävin kumminkin juoksemassa hieman kovemman treenin. Alkuun 10 minuuttia verkkaa eli 1,5 km. Sen jälkeen 40 minuuttia tasavauhtista reipasta. En nyt kyllä muista mikä mun tavoitevauhti tuolle oli, oliko se 5:40 vai 5:20 min/km. Keskivauhti oli kuitenkin 5:30 min/km ja keskisyke 174. Juoksin lähes koko matkan kovaan myötätuuleen mikä helpotti hieman juoksua. Muistan kyllä miettineeni, että tuskin jaksan tätä vauhtia juosta 21 kilometriä. Loppuun vielä verkkasin toiset 10 minuuttia eli 1,4 km. Yhteensä treenille tuli mittaa 10,2 km.

Torstaina lähdin lenkille vasta puoli yhdeksältä illalla. Päivällä oli ollut todella kuuma mutta tuohon aikaan sai jo topin päälle heittää verkkatakin. En yleensä juokse noin myöhään mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla. Ehkä kannattaa kokeilla myös toisenkin kerran sillä juoksu tuntui parhaalta pitkään aikaan! 40 minuuttiin juoksin pk-sykkeillä hiukkasen vajaa 6,5 km. Tällä hetkellä mulla on ikäänkuin kaksi pk-vauhtia. Hitaamman juoksen sykkeet alle 150 jolloin vauhtikin on lähemmäs 7 min/km. Toisella pk-vauhdilla syke saa nousta 155 asti ja tällöin vauhti osuu usein 6-6:30 min/km väliin. 

Lauantaina koittikin se puolikas, ja siitä löytyy juttua yksi postaus taaksepäin.

Sunnuntaina mun jalat oli tosi hyvässä kunnossa. Ihan pikkiriikkisen oli jäykkyyttä oikeassa etureidessä havaittavissa. Kävin käveleen ja samalla lintuja kuvaileen kevyesti reilun tunnin eli jotain 6 kilsaa. 

Ma: Lepo.
Ti: Juoksu 60 min / 10,2 km.
Ke: Lepo.
To: Juoksu 40 min / 6,5 km. Keskisyke 152, -vauhti 6:12 min/km.
Pe: Lepo.
La: 21,2 km / 1h 54 min. Keskivauhti 5:22 min/km.
Su: Kevyttä kävelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti