perjantai 15. maaliskuuta 2019

Oliksulla kiva loma?

No ei ollut.
Mun hiihtolomaviikko ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Sunnuntaina lenkillä huomasin sykkeen olevan aavistuksen normaalia korkeampi ja illalla iski oudot vilunvärisykset.
Maanantaiaamuna heräsin kurkku karheana ja nenä tukossa.
Ai ku kiva. 
Minä, joka en ikinä sairastu, sairastuin just lomaviikon ekana päivänä. 
Lomaviikolla oli tarkoitus: hiihtää, juosta, käydä salilla, jumpata, pumpata, luistella, joogata, kävellä... Rip kaikki tämä. 

Okei, todellisuudessa mulla oli koko viikon vain hieman karhea kurkku, nenä ihan vähän tukossa ja aamuisin ääni pois. Ei edes kuumetta. Kaikki kehon energia oli tallessa, en vaan voinut purkaa sitä urheiluun, jotta tauti ei pahenisi ja päätyisin sinne sängyn pohjalle kuumehouruissa. 


Sen johdosta, että mun lomasuunnitelmat meni urheilun osalta uusiksi (eli jouduin vain penkkiurheilemaan, onneks oli sentään hiihdot MM-kisat) enkä päässyt purkamaan energiaa lenkille, niinkuin normaalisti, oli mulla koko viikon pinna kireällä ja mieli matalalla (liikunnan vaikutus mieleen ja mielialaan tuli taas erittäin vahvasti esille). 

Mut sitte mää tajusin, että mää kuitenkin pystyn kevyesti ulkoilemaan. Mää pystyin käymään varaamassani hieronnassa. Pystyin käydä joka päivä pienellä kävelylenkillä. Pystyin tehdä jopa pitkän, vaikka sitäkin kevyemmän salitreenin. Pystyin käydä saunassa. Mää pystyin tekemään jotain, mitä Kokkolassa en juuri koskaan tee, eli menemään metsään (ja kiipeämään puuhun). Ja näistä asioista mun pitää osata lomallani nauttia. 



Katsoessani kun huippu-urheilijat urheili telkkarissa, mä sain aivan jäätävän motivaatiopiikin urheilua kohtaan. Oon aina rakastanut liikuntaa ja mulla on halu kehittyä ja kilpailla, mutta en tunne että olisin koskaan oikeasti treenannut tosissani. Sitten iski ajatuksella, että miksi en kokeilisi, että kuinka paljon treeniä mun keho kestää? 

Juoksukilometrejä ei voi yhtäkkiä nostaa kahdestakymmenestä sataan per viikko, tai en voi yhtäkkiä alkaa tehdä 50 kilsan hiihtolenkkejä tai kolmen tunnin lumihangessa rämpimisiä, vaan nyt täytyisi malttaa mieli ja nostaa treenimääriä vähän vähältä kohti kesää. Harmi, kun tuntuu että mulla ei tällä hetkellä löydy motivaatiota mitään muuta ku urheilua kohtaan. Mutta pienin askelin kohti elämäni kovinta kuntoa!

Mikä tän tekstin pointti oli?
No ei mikään. Halusin vain julkaista parit kuvat ja kertoa, että haluan urheilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti